Kaikki ayanamshat: kuka ne loi, milloin ja miksi

Neljäkymmentäseitsemää ayanamshaa ei ole seitsemänkymmentäkolmea tapaa ratkaista sama ongelma. Ne ovat seitsemänkymmentäkolmea eri vastausta kysymykseen «mistä alkaen lasketaan», ja jokainen vastaus nojaa omaan referenssipisteeseensä. Katsotaan, mitä nämä pisteet ovat ja kuka ne valitsi.

Periaate

Eläinradan voi ankkuroita taivaseen kahdella tavalla. Troopinen eläinrata lasketaan kevätpäiväntasauksesta: se on liikkuva piste, joten troopinen eläinrata on sidottu vuodenaikoihin ja 0° Oinas vastaa aina astrologisen kevään alkua. Siderealinen eläinrata on ankkuroitu kiinteisiin tähtiin.

Eron synnyttää prekesio: Maan akseli piirtää hitaasti ympyrän noin 26 000 vuodessa ja viekään muassa pisteen mukanaan. Tänä aikana eläinrata siirtyy noin 50 kaarenkulmaa vuodessa, siis yhden asteen 72 vuodessa. Kahden tuhannen vuoden aikana kertyneet kaksikymmentäviisi astetta ovat kokonainen merkki.

Ayanamsha on kulma, joka vähennetään troopisten koordinaattien muuntamiseksi siderealisiksi. Suuruus riippuu siitä, mikä kiinteä tähti valittiin nollaksi. Valinnan voi tehdä monella tavalla: yksi tähti, tähtipari, suunta galaksan keskukseen, ekvaattorin taso, taulukot sisältävä teksti. Jokainen valinta antaa oman arvonsa, ja kaikki ovat «oikeassa» oman perinteensä puitteissa.

Tässä on ratkaiseva kohta: ero ayanamshojen välillä ei ole laskuvirhe vaan sopimuksen ero. Sen valinta, minkä skaalan käyttää, merkitsee enemmän kuin skaalan tarkkuus.

Veda-skaalat

Tämä on intialainen perinne, josta tämänhetkiset siderealiset järjestelmät ovat peräisin. Intiassa ayanamsha ei ole astrologinen sivujuuri vaan osa virallisesta tähtitieteestä: juhlia, kalenterikuukausia ja planeettasijainteja lasketaan sillä.

Lahiri (Chitra Paksha) on intialaisen tähtitieteen pääskala, virallisesti hyväksytty ja intialaisten kalenterien perustana. Se kantaa tähtitieteilijä Surya Siddhantan nimeä, jonka taulukoita se toistaa: Lahiri laski Auringon liikkeen siderealisella eläinradalla uudelleen ja johti laskutapaan, joka vastaa tekstejä. Tämä ei ole mielivaltainen ankkuri vaan tulosta siitä, että havaittu käyrä sovitetaan lähteeseen. Se on se, mikä lähes kaikki modernit vedalaiset laskennot olettavat, ja se on täällä oletus. Arvo vuonna 2000 on noin 23,85°.

Lahiri (1940) on sama skaala uudelleen laskettuna toiselle referenssikaudelle. Ero nykyiseen Lahiriin on merkityksetön, mutta 1900-luvun puolivälissä tämä oli oma käytäntö, ja se löytyy yhä vanhoista taulukoista.

Lahiri (VP285) on muunnelma, joka on saatu Venkata Pattabhirama Vridha Lakshminatha Shastrin (VP) julkaisusta numero 285. Ankkuri on sama kuin klassisessa Lahirissa, mutta luku on johdettu tietystä efemeridien painoksesta. Hyödyllinen, kun halutaan toistaa juuri tuo laskenta.

Lahiri (ICRC) on muunnelma, joka on sovitettu ICRO:n efemereideihin, siis Auringon ja Kuun sijaintien käsittelyyn, jonka Kansainvälinen taivaskoordinaatisto pitää virallisena. Se poikkeaa klassisesta arvosta murto-osalla astetta.

Krishnamurti on tähtitieteilijän ja astrologin S. Krishnamurtin ehdottama ayanamsha. Se on yritys rakentaa skaala modernin ajan havaintojen eikä intialaisen tekstin varaan. Siitä johtuu selkeä poikkeama Lahirista: noin 23,7° verrattuna 23,85° vuonna 2000, siis noin kaksi kymmentä astetta. Useimmille ihmiselle se on merkityksetöntä, mutta merkin rajalla se antaa eri tuloksen.

Krishnamurti (VP291) on sama idea, johdettu VP:n efemeridien toisesta painoksesta, numerosta 291. VP:n luettelossa nämä numerot ovat vierikkain, ja ero 285:n ja 291:n välillä osoittaa, kuinka paljon tuloksesta riippuu siitä, mitä aineistoa käytettiin.

Raman on tähtitieteilijän B. V. Ramanin ehdottama skaala. Se poikkeaa intialaisista selvästi: noin 22,4° vuonna 2000, lähes puolitoista astetta Lahirin alapuolella. Seurauksena on, että Ramanin mukaan laskettu Kuu siderealisella eläinradalla on intialaisesta laskennasta siirtynyt, ja merkit poikkeavat näkyvästi. Raman työskenteli vedalaisessa viitekehyksessä mutta nojasi omiin laskentoihinsa, ei intialaisiin taulukoihin.

Ushashashi on tähtitieteilijä Ushashashille osoitettu skaala. Se kuuluu intialaisten «havainto»-muunnelmien ryhmään: menetelmältään se vastaa intialaista perinnettä, mutta sillä on oma siirtymänsä, joten rajaustapauksissa merkit eivät osu Lahirin kanssa yhteen.

Djwhal Khul on intialaisen tähtitieteilijän Djwal Koulin työstä peräisin. Se on yksi viimeisimmistä yrityksistä saada arvo havainnoista eikä tekstistä. Se kuuluu samaan ryhmään kuin Ushashashi: intialainen viitekehys, oma ankkuri.

Yukteshwar on Sanyan Yukteswarten nimeen liitetty skaala. Se kuuluu niiden ensimmäisten intialaisten «uusien» skaalojen joukkoon, jotka poikkeavat klassisesta, arvolla noin 22,5° vuonna 2000 eli selvästi intialaisen Lahirin alapuolella.

J. N. Bhasin on tähtitieteilijä Janakiram Narayan Bhasinin skaala. Yksi intialaisista yrityksistä laskea ayanamsha omilla laskentaavoimin. Se kuuluu ryhmään, jossa hajonta ulottuu puolentoista asteeseen, mikä tarkoittaa, ettei intialaisen perinteen sisällä ole sovittua perusarvoa.

De Luce on osoitettu modernille tutkijalle De Lucelle ja julkaistaan «uudelleen rakennettuna» arvona, joka on saatu vertailemalla historiallisia lähteitä. Se on oma lukunsa, koska se pyrkii palauttamaan sen, mitä tuolloin käytettiin, eikä mittaamaan tämän päivän arvoa.

Läntiset skaalat

Fagan/Bradley on läntisen siderealisen astrologian pääskala. R. Bradley käytti sitä 1900-luvun alussa, ja ennen häntä tutkija-tähtitieteilijä V. Fagan. Sen arvo on noin 24,0°, siis noin 0,2° intialaista Lahiriä suurempi. Tällä on merkitystä: jos luet läntistä lähdettä, siinä on lähes varmasti Fagan/Bradley, ja sen merkit poikkeavat intialaisista noin merkin verran osalta väestöstä.

Aldebaran (15 Tau) on poikkeuksellinen ankkuri: klassisen referenssipisteen sijaan se käyttää tähden Aldebaranin tiettyä luettelokoordinaattia. Harvinainen tapaus, jossa ayanamsha sidotaan yhteen ainoaan tähteen modernin luettelon kautta eikä vanhan tekstin kautta. Hyödyllinen tarkistuksena havaintoja vasten.

Babylonialaiset ja antiikin skaalat

Babylonialainen astrologia on vanhempi haara, josta myöhemmin kasvoivat kreikkalainen käytäntö ja koko läntinen merkkien numerointi. Sen tapa kiinnittää eläinrata ei vastaa intialaista, ja siksi sillä on omat ayanamshansa.

Hipparkhos on antiikin kreikkalainen skaala, joka ulottuu toisen vuosisadan eKr. tähtitieteilijään. Se on varhainen yritys ilmaista prekesio koordinaateissa: Hipparkhos vertasi tähtien asentoja aiempien havaintojen merkintöihin ja arvioi siirtymän. Tärkeää on, että hän asetti saman ongelman kuin intialaiset, mutta kaksi ja puoli vuosituhatta ennen kuin läntinen perinne ratkaisi sen järjestelmällisesti.

Sassanidinen on sassanidisen persialaisen kauden skaala, vuodet 3.–7. Persian tähtitieteilijät systemoivat sekä babylonilaisen että intialaisen perinnön, myös eläinradan viitteen. Tämä ayanamsha rekonstruoi sen, mitä islamilaisessa Iranissa hyväksyttiin ennen kuin intialaiset taulukot syrjäyttivät paikalliset koulut.

Valens Moon liittyy perinteeseen, joka liitetään Vettius Valensiin, Antologioiden kirjoittajaan. Se, kuuluuko teksti hänelle ja mitä se täsmälleen kirjasi, on yhä kiisteltyä tähtitieteen historioitsijoiden keskuudessa; siitä ehdollinen nimi.

Babylonialainen (Kugler 1, 2 ja 3) ovat kolme muunnelmaa Otto Kuglerin työstä, joka rekonstruoi babylonialaisen järjestelmän kiilataulujen perusteella. Numero ilmaisee erilaisia luennat tai ajateltuja lähdeteksteistä: Kugler havaitsi, että jotkin babylonialaiset taulukot sopivat toisiinsa, kun taas toiset antavat toisen arvon. Kävi ilmi, että kyse oli eri havaintojaksoista eikä virheistä, ja kolme muunnelmaa on rehellisempi kuin yksi keskiarvo.

Babylonialainen (Huber) on rekonstruktio, joka seuraa Paul Huberin työtä; hän keskittyi juuri babylonialaisten havaintojen ajoittamiseen. Se poikkeaa Kuglerin muunnelmista, koska nojaa tiukempaan kronologiaan.

Babylonialainen (ETPSC) on muunnelma, joka on peräisin Edinburghin yliopiston Early Science -ohjelmasta: kanonisoitu babylonialainen arvo modernissa historiografisessa käsittelyssä.

Babylonialainen (Britton) seuraa Stephen Brittonin työtä, antiikin tähtitieteen historian erikoistunutta. Se kuuluu Huberin kaltaiseen ryhmään, mutta alkuperäisten havaintojen ajoitus on eri.

Intialaiset tekstipohjaiset skaalat

Nämä eivät ole havaintopohjaisia arvoja vaan sanastaan klassisissa sanskrititeksteissä kirjoitetun toistoa. Niiden keskinen ero on ero tekstien välillä, ei havaintojen välillä.

Surya Siddhanta ankkuroidaan samannimiseen tekstiin, jota pidetään sanskritin perinteen vanhimpana säilyneenä tähtitieteen teoksena. Skaala toistaa siinä kuvatun Auringon liikkeen.

Surya Siddhanta (keskiarvoinen Aurinko) on muunnelma, joka ottaa lähtökohdaksi Auringon keskiarvoisen sijainnin sen oman liikkeen sijaan ekliptikalla. Ero on siinä, että todellinen Aurinko liikkuu ekliptikalla epäsäännöllisesti, ja voi seurata joko todellista tai keskiarvoista sijaintia. Nämä ovat kaksi sopimusta yhden tekstin sisällä.

Aryabhata ankkuroidaan Aryabhatiya-teokseen. Periaate on sama kuin Surya Siddhantassa, mutta liikkeen malli ja taulukot ovat erilaiset. Aryabhata eli kuudennella vuosisadalla, ja hänen järjestelmänsä poikkeaa selvästi myöhemmästä vedalaisesta.

Aryabhata (keskiarvoinen Aurinko) on sama «keskiarvoisen Auringon» muunnelma sovellettuna Aryabhatan malliin.

Aryabhata (522 jKr.) sitoo luvun tekstin ajoitukseen, josta rekonstruktiot lähtevät. Kysymys on siinä, että tieto kertyi vähitellen, ja myöhemmät toimitukset pitivät tätä juuri ajantasaisena päivänä.

SS Revati: «SS» tarkoittaa intialaista standardia, ja Revati on yksi nakshatroista, Kuun asuinpaikoista tai ekliptikan rajakohdista, joita intialaisessa perinteessä käytettiin ankkurina. Tämä skaala on sidottu siihen pisteeseen.

SS Chitra on muunnelma, joka ankkuroidaan Chitraan, toiseen nakshatraan. Referenssipiste poikkeaa Revatin pisteestä, joten myös siirtymän arvo poikkeaa.

Tosi Chitra tarkoittaa, että Auringon liikettä seurataan todellisella eikä keskiarvoisella ekliptikalla, siinä otetaan huomioon ekliptikan kaltevuus kiertoratasuuntaan nähden. Näitä hienosävytyksiä varten luettelo pitää omat merkintänsä.

Tosi Revati on sama täsmennys sovellettuna Revatin ankkuriin.

Tosi Pushya käyttää kolmannesta nakshatraa, Pushyaa, todellisen ekliptikan korjauksen kanssa.

Tosi Mula käyttää Mulaa, neljättä nakshatraa. Mula on intialaisen perinteen mukaan se kohta, jossa ekliptika leikkaa taivaan tasaajan.

Tosi Sheoran on muunnelma, joka liitetään intialaisen eläinratajärjestelmän moderniin rekonstruktioon, joka lisää korjauksen ekliptikan ja Maan kiertoratasuunnan väliseen kulmaan. Se ei enää ole klassinen skaala vaan moderni yritys sovittaa intialainen järjestelmä nykyiseen prekesiomalliin.

Tähti- ja galaksiskaalat

Oma ryhmä ja ehkä kaikkein yllättävin. Tässä eläinradan nolla ei sitoudu tähteen eikä tekstiin, vaan itse galaksin rakenteeseen: sen keskukseen tai sen tasaajan tasoon. Perustelu on vetoava: jos haluaa mahdollisimman «tähtimäisen» referenssipisteen, ottaa käyttöön suurimman ja kaukaisimman saatavilla olevan kohteen.

Galaksikeskus 0° Jousimiehen sitoo nollan galaksikeskuksen suuntaan, joka troopisessa järjestelmässä osuu suunnilleen 0° Jousimiehen kohdalle — siitä nimi. Se vaikuttaa kahteen lukuun kerralla: ero Lahiriin ulottuu kolmeen ja puoleen asteeseen.

Galaksikeskus (R. Gilbrand) on R. Gilbrandin laskema muunnelma. Se poikkeaa, koska keskuskohdan arvioinnissa käytettiin muita lähdedatoja, joten arvo on toinen, vaikka ajatus on sama.

Galaksikeskus Mula (Wilhelm) on Wilhelm in laskelma, joka perustuu keskuksen sijaintiin Mula-järjestelmässä. Hienojakso on, että tässä muuttuu vain ankkuri, myös referenssipiste muuttuu.

Galaksikeskus (Cochrane) on Cochranen riippumaton rekonstruktio. Kolme riippumatonta saman suunnan laskentaa antaa kolme lähes samana mutta ei identtistä arvoa — konkreettinen opetus siitä, kuinka hienojakoinen tämä suuruus on.

Galaktinen tasaaja (IAU 1958) asettaa nollan galaksikeskuksen sijaan galaksen tasaajan tasoon vuoden 1958 vakiosuhteiseen määritelmään perustuen. Tämä on aivan toinen sopimus: taso pisteen sijaan.

Galaktinen tasaaja (tosi) erottaa galaksitason todellisen kaltevuuden keskiarvoisesta. Ero on kymmenenneksen asteen luokkaa.

Galaktinen tasaaja (Mula) on tasaaja, mutta intialaisessa referenssijärjestelmässä.

Galaktinen tasaaja (Fiorenza) on Fiorenzan laskelma. Sama ajatus kuin IAU-versiossakin, mutta toisella alkukoordinaattien valinnalla.

Galaktinen kohdistus (Mardyks) on kaikkein oudompi: tässä nolla valitaan niin, että galaksen tasaaja ja ekliiptika osuvat yhteen, eli ratkaisua etsitään ehdosta, että kaksi tasoa ovat samat. Se on rakennelma, jonka ankkuri ei ole kohde vaan kahden tason välinen suhde.

Aikakaudet

Kolme edellistä merkintää eivät ole ayanamshoja ahtaassa mielessä vaan referenssiaikakausia. Ero niiden välillä ei ole perinteessä vaan siinä, mikä vuosi otetaan lähtövuodeksi pituusasteita laskettaessa.

J2000 on aikakausi 2000 tammikuun 1,0, normatiivinen referenssiasento. Se on modernien luetteloiden normi: kaikki koordinaatit palautetaan tuohon hetkeen, ja kausien välinen liike käsitellään erikseen.

J1900 on sama 1900-luvun alussa. Se löytyy yhä vanhoista efemereideistä ja havainnoista.

B1950 on aikakausi 1950,0 FK4-järjestelmässä eikä juliaanisessa asteikossa. Ero B1950:n ja J1950:n välillä on noin kaksi kymmentä astetta, ja se syntyy siitä, miten referenssijärjestelmä itse määritellään. Juuri siksi kahta standardia ei voi sekoittaa suoraan.

Vertailutaulukko

Neljäkymmentäseitsemää merkintää on koottu alle sen mukaan, mikä ne oikeasti erottaa: referenssipiste, perinne ja kausi. Numeeriset arvot on jätetty tarkoituksella pois, sillä ne riippuvat siitä, mille vuodelle lasket, ja siitä, miten todellista ekliptikaa käsitellään; vertailtava ovat siis periaatteet eivätkä luvut.

Miten valita

Jos et ole koskaan miettinyt tätä, ota Lahiri: se on intialaisen tähtitieteen pääskala, kalenterit rakentuvat sen varaan, ja se on se, mikä lähes kaikissa moderneissa siderealisissa laskennoissa oletetaan. Jos tulkut läntisestä astrologiasta, Fagan/Bradley on tutumpi — mutta älä hämmästy, jos intialaiset lähteet antavat sinulle toisen merkin.

Sen, mitä ei kannata tehdä, on verrata järjestelmiä nimomatta, mitä ayanamshaa käytettiin. Luvut ilman skaalan nimeä johtavat lähes aina väärään johtopäätökseen, että jokin lähde on virheellinen.

Ja tämä kannattaa pitää mielessä: ero skaalojen välillä on sopimuksen ero, ei tarkkuuden ero. Kaikki kuvaavat samaa fysikaalista ilmiötä, vain eri referenssipisteistä.